tiistai 26. kesäkuuta 2018

On niin kiva tehdä jutut verkkoon

Pidimme toukokuun lopulla Digiosalliseksi-hankkeen arviointipäivän. Se oli innostava kesäinen päivä hyvässä jo tutuksi käyneessä projektiryhmän porukassa. Päivän tautalla olivat tietyt ESR-hankkeiden loppuraportin kysymykset etenkin tuloksista ja vaikuttavuudesta. Projektipäällikkö Minna Seppälä veti päivän niin, että haimme niihin vastauksia keskusteluista, omista päiväkirjoista ja tehdyistä johdon haastatteluista. Kirjasimme ajatuksia ja kokemuksia pariinkin Padletiin. Alla muutama poiminta esille nousseista onnistumisista.
  • Hankkeen workshopista ei tullut tunnetta, että nyt vaan istun koulutuksessa, vaan tehtiin yhdessä ja kokeiltiin. Harjoitellut sovelluksen käyttö tuntuu lisääntyneen sen jälkeen. Projekti on muutoinkin vahvistanut koko yhteisömme digiosallisuutta. 
  • Hanke on sysännyt digiosaamisen kehittämistä eteenpäin. Opiskelijat ovat itse huomanneet monta tilannetta, missä digi on tuonut hyvää osaamista ja edistänyt oppimista.
  • Syksyllä moni valma-opiskelija ei suostunut koskemaankaan koneeseen, nyt iPadit ovat luonteva osa arkea. Ja kun tulee uusi appsi, ope ei pureskele sitä valmiiksi, vaan opiskelijat saavat itse keksiä sille käyttötapoja. Siitä ollut tosi innostavia kokemuksia ja yhdessä on huomattu tapoja, miten tekniikka helpottaa arkea ja opiskelua.
  • Opettajille ja opiskelijoille on tullut rohkeutta tarttua välineisiin. Ei vain opetuksessa, vaan myös yleisemmin asioiden hoitamisessa.
  • On niin kiva tehdä jutut verkkoon. Monet pojat sanoo, ettei paperit pysyis järjestyksessä.

Tervetuloa kuulemaan lisää viime vuosien toiminnastamme Pirkanmaan ammatillisessa koulutuksessa: kaikilla avoin ja maksuton päätösseminaarimme järjestetään Tampereella keskiviikkona 31.10.2018. Lisätiedot päivittyvät tälle blogisivulle.

Kuva: PourquoiPas CC0, Pixabay.com